Neurokirjon palvelut
Neuropsykiatrinen valmennus alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille
Ryhmätapaamiset tarjoavat merkittäviä hyötyjä neuroepätyypillisille nuorille. Ryhmään kuuluminen mahdollistaa vertaistuen, sosiaalisten taitojen kehittämisen turvallisessa ympäristössä ja ymmärryksen ettei ole haasteidensa kanssa yksin. Ryhmä tähtää toimintakyvyn, arjen hallinnan ja elämänlaadun parantamiseen henkilöillä, joilla on neuropsykiatrisia haasteita.
Ryhmätapaamisissa nuoret pääsevät harjoittelemaan käytännön taitoja turvallisessa ympäristössä ja samalla saavat vertaistukea muilta, jotka kamppailevat samankaltaisten haasteiden kanssa. Ryhmissä käsitellään esimerkiksi sosiaalisia taitoja, liikunnan ja levon merkitystä, tunteiden tunnistamista ja säätelyä sekä toiminnanohjauksen haasteita. Ryhmässä opetellaan sanastoa, jaetaan oivalluksia ja arjen helpottavia käytäntöjä, tehdään ruokaa ja mietitään miten esim. kaupassa käyntiä voisi helpottaa. Ryhmässä opittujen oireiden hallinnan kautta nuorella on keinoja saada arjestaan toimivampi ja hänen oma kokemuksensa arjen hallinnasta kasvaa.
Seuraava ryhmä alkaa Riihimäellä 7.4. 2026
Ilmoittautuminen Riihimäki
Seuraava ryhmä alkaa Lahdessa 15.4.2026
Ilmoittautuminen Lahti
”Ryhmä oli ensimmäinen missä tunsin oloni kuuluvaksi eikä ensimmäisen kerran jännittänyt kertaakaan tulla uudelleen, kun tiesi että samat ihmiset ovat aina siellä. Varmasti yksi parhaista asioista mitä tullut elämässä vastaan, ja olen todella onnellinen että tulin tänne 😍”
Yhteystiedot
Lopentie 2, Riihimäki
Postiosoite
Lopentie 2 L 4, 11100 Riihimäki
Yhdistyksen puheenjohtaja
Outi Kuikka
outi.kuikka@hotmail.com
Nina Vehkakoski
Toiminnanjohtaja
Hanna Hintikka
Neuropsykiatrinen valmentaja, tuetun asumisen ohjaaja
Henna Kilpinen
Asumisohjaaja