Neurokirjon palvelut

Neuropsykiatrinen valmennus alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille

Neuropsykiatrinen valmennus, eli nepsy-valmennus, on suunniteltu auttamaan nuoria, joilla voi olla esimerkiksi ADHD:n eri tyypit, autismin kirjo ja sen eri piirteet tai Touretten oireyhtymä. Diagnoosia ei kuitenkaan tarvitse olla, riittää että tunnistaa olevansa kirjolla. Neuropsykiatrinen valmennus on ryhmämuotoista ja ryhmiä järjestetään Lahdessa ja Riihimäellä.

Ryhmätapaamiset tarjoavat merkittäviä hyötyjä neuroepätyypillisille nuorille. Ryhmään kuuluminen mahdollistaa vertaistuen, sosiaalisten taitojen kehittämisen turvallisessa ympäristössä ja ymmärryksen ettei ole haasteidensa kanssa yksin.  Ryhmä tähtää toimintakyvyn, arjen hallinnan ja elämänlaadun parantamiseen henkilöillä, joilla on neuropsykiatrisia haasteita.

Ryhmätapaamisissa nuoret pääsevät harjoittelemaan käytännön taitoja turvallisessa ympäristössä ja samalla saavat vertaistukea muilta, jotka kamppailevat samankaltaisten haasteiden kanssa. Ryhmissä käsitellään esimerkiksi sosiaalisia taitoja, liikunnan ja levon merkitystä, tunteiden tunnistamista ja säätelyä sekä toiminnanohjauksen haasteita. Ryhmässä opetellaan sanastoa, jaetaan oivalluksia ja arjen helpottavia käytäntöjä, tehdään ruokaa ja mietitään miten esim. kaupassa käyntiä voisi helpottaa.  Ryhmässä opittujen oireiden hallinnan kautta nuorella on keinoja saada arjestaan toimivampi ja hänen oma kokemuksensa arjen hallinnasta kasvaa.

Seuraava ryhmä alkaa Riihimäellä 7.4. 2026
Ilmoittautuminen Riihimäki

Seuraava ryhmä alkaa Lahdessa 15.4.2026
Ilmoittautuminen Lahti

{

”Ryhmä oli ensimmäinen missä tunsin oloni kuuluvaksi eikä ensimmäisen kerran jännittänyt kertaakaan tulla uudelleen, kun tiesi että samat ihmiset ovat aina siellä. Varmasti yksi parhaista asioista mitä tullut elämässä vastaan, ja olen todella onnellinen että tulin tänne 😍”

Yhteystiedot

Toimistojen käyntiosoitteet
Vehmaksentie 3 (Riihimäki)
Metsäpellontie 42 (Lahti)

Postiosoite
Vehmaksentie 3, 11910 Riihimäki

Nina Vehkakoski
Toiminnanjohtaja, yhdistyksen toiminta-alue

050 307 2741
FB: Nal Riihimäki Nina
nina.vehkakoski@nalriihimaki.fi

Hanna Hintikka
Tuetun asumisen ohjaaja, Riihimäki

puh. 050 464 7174
FB: Nal Riihimäki Hanna
hanna.hintikka@nalriihimaki.fi

Henna Kilpinen
Asumisohjaaja, Lahti ja Heinola

puh. 050 553 9244
FB: Nal Riihimäki Henna
henna.kilpinen@nalriihimaki.fi